Tänä vuonna kevätkokousta ei todellakaan jätetty viime tippaan, vaan heti tammikuussa mukava joukko nykyisiä sekä potentiaalisia teralaisia kokoontui Otarannan kerhotilaan muistelemaan mennyttä toimintavuotta tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja muiden muodollisuuksien läpikäynnin merkeissä. Tyhjin vatsoin ei onneksi tarvinnut kokoustaa, sillä hallituksen keittiötiimi oli loihtinut pöytään maittavat tarjoilut pastasalaatteineen, pyttipannuineen ja mutakakkuineen. Kokousmuodollisuuksien lisäksi illan aikana ehdittiin myös tutustua vapaamuotoisemmin niin toisiimme kuin Teran monipuoliseen toimintaankin!


Tervetuloa kuulemaan Teran toiminnasta kaikki te uudet ja vanhat Teralaiset sekä muut hevosharrastamisesta kiinnostuneet! Uusien ilta ja kevätkokous pidetään tiistaina 22.1. klo 18:00 alkaen Otarannan kerhotilassa (Otaranta 8 B kellarikerros, sisäänkäynti ulkokautta).

Tapahtuman tarkoitus on esitellä Teekkariratsastajien toimintaa ja tutustuttaa hevosihmisiä toisiinsa. Mukaan ovat tervetulleita niin ratsastuksesta alustavasti kiinnostuneet kuin pitkään ratsastaneet, koska toimintaa löytyy kaikentasoisille ja -tyyppisille ratsastajille.

Aloitamme kevätkokouksella klo 18, jonka jälkeen vietetään rennosti iltaa heppajuttujen parissa ja katsellaan kirjavaa kuva- ja videomateriaalia Teran aiemmista tapahtumista sekä ideoidaan tulevia!

Uusien illassa pääsee ilmoittautumaan myös Teran omalle alkeiskurssille.

Tarjolla on ruokaa ja juomaa, ja tarjoilujen vuoksi toivomme alustavaa ilmoittautumista joko tänne nettisivuille tai Facebook-tapahtumaan.

Tervetuloa mukaan!